Vuoden 2025 edustusurheilijat on valittu. Paljon onnea kaikille valituille tähän tehtävään! Seuran hallitus painotti valinnoissaan, että edustusurheilijoiden toivotaan toimivan hyvänä esikuvana ja innostajana kaikille muille seuran jäsenille; aloittelijasta kokeneeseen. Valinnat tehtiin saapuneiden hakemusten perusteella ja hallituksen kokonaisharkintaan perustuen.
Julkaisemme edustusurheilijoiden esittelyt tässä seuran blogissa tammi-helmikuun aikana.
Ensimmäisenä meille esittäytyy Marjo Kekki:
Olen 56- vuotias AG- triathlonisti, kotitalouden ja terveystiedon opettaja yläkoulussa sekä kahden täysi-ikäisen lapsen äiti.
Liityin Helsinki Triathloniin 2014 eli olen ollut seuran jäsenenä jo 11 vuotta. Oho….itsekin hämmästyin, kun tarkistin seuraan liittymiseni juuri myClubista. Kuinka nopeasti tuo aika onkaan vierähtänyt. Hyvässä seurassa viihtyy näemmä pitkään 😊. Seurassa on mahtavaa porukkaa ja olen saanut samanhenkisiä ystäviä.
Urheilullista taustaa minulla ei ole. Olen aloittanut treenaamisen aikuisiällä. Aluksi innostuin juoksemisesta. Juoksemisen kuitenkin tuntui yksipuoliselta harjoittelulta, joten triathlon tuli kuvioihin mukaan nimenomaan harjoittelun monipuolisuuden vuoksi.
Vapaauinnin opettelin seurassa Päivi Steffenin johdolla. Muistan, kun Päivi Vuosaaren uimahallissa altaassa kädestä pitäen (kirjaimellisesti) opetti käsivetoa ja vartalon asentoa. Ensimmäinen kisani oli aikoinaan Joroisten puolimatka. Kisajännityksessä heiveröinen vapaauintini muuttui rintauinniksi. Hämmästyttävää, että tuolloin pystyin uimaan 1,9 km märkäpuvulla “rinulilla”… Joroisilla pyöräosuuden tein maantiepyörälläni maisemista nauttien. Jännitin ihan hullusti, että tulee rengasrikko. Juoksu olikin minulle tuttua ja turvallista, kuin kotiin olisi tullut. Kisassa ihmettelin triathlonin yhteisöllisyyttä ja sitä kuinka kannustavia kanssakilpailijat olivat, vaikka itse oli kaikesta epävarma, arka aloittelija. Aikaa kisaan tuhraantui, mutta innostus lajiin oli syttynyt.
Alkuvuosina treenaaminen oli maltillista ja kisoja oli noin yksi per kesä. Vuosien myötä, kun lapset kasvoivat ja aikaa jäi enemmän, niin myös treenaaminen on muuttunut tavoitteellisemmaksi. Takana on monia puolimatkoja ja perusmatkoja sekä neljä täyttä matkaa. Pari vuotta sitten ikiaikainen triathlonin unelmani toteutui, kun pääsin osallistumaan Hawajin Konalle täyden matkan maailmanmestaruuskilpailuun. Se olikin varsinainen elämysreissu, mutta en tässä avaudu siitä enempää… (tulisi liian pitkät “jorinat”). Vuosi sitten osallistuin Tour Transalp pyöräilyn etappikisaan. Kisassa pyöräiltiin seitsemän päivää Itävällasta Italiaan. Matkaa kertyi 850 km ja nousumetrejä oli 19 000. Tuossa pyöräkisassa olin yhdeksäs (naisilla ei tuossa kisassa ollut ikäsarjoja….taisin olla vanhin nainen kisassa).
Kisoissa tavoitteeni on aina ollut parantaa omaa aikaa ja päästä maaliin terveenä. Kisat motivoivat ja ovat niitä “juhlapäiviä”. Kuitenkin treenaaminen pitkin vuotta on minulle se juttu triathlonissa. Matka kohti päämäärää on minulle tärkeintä.
Seuran harjoitukset ja pätevät valmentajat ovat motivoineet minua treenaamaan suunnitelmallisemmin. Ensimmäisinä vuosina otin osaa mm. aloittelijoille tarkoitettuun treeniryhmään ja tätä voin lämpimästi suositella. Treenaamisen filosofiana minulla on liikunnallinen elämäntapa. Pyrin liikkumaan monipuolisesti. Näin talvella on kiva tehdä pitkiksiä vaikka hiihtäen. Liikunta on minulle mieluista ja treenaamiseen ei minua tarvitse houkutella. Tapanani on tätä nykyä miettiä jokaiselle vuodelle tavoitteet ja näin treenit muotoutuvat tavoitetta ajatellen. Täydelle matkalle treenaaminen on luonnollisesti erilaista verrattuna lyhyempien matkojen treenaamiseen. Yritän treenatessa pitää mielessä “suuret linjat” ja olla eksymättä “nippelitiedon viidakkoon”. Näin keski-ikäisenä naisena oman kehon kuuntelu ja palautumiseen panostaminen ovat ensiarvoisessa asemassa. Perusasiat liikunnallisessa elämäntavassa ovat kuitenkin meillä kaikilla tiedossa: nukkuminen, riittävä ja laadukas ravitsemus, laadukkaat treenit ja mielen hyvinvointi.
