Seuran edustusurheilijat ajalle 9/2021-12/2022 on valittu. Tällä kertaa edustusurheilijoiksi valittiin seuramme ikäkausiurheilijoita. Edustusurheilijoiksi valittiin seuraavat urheilijat: Laura Heinonen, Matleena Livson, Mikael Myllymäki ja Markku Poikolainen.

Laura Heinonen

Olen AG-triathlonisti, jolla päätavoitteena on tulevat Ironman MM-kisat Hawajilla. Triathlonin pariin eksyin joitakin vuosia sitten, jolloin suurimpana haasteena oli opetella uimaan. Mutta senkin oppi sinnikkäällä harjoittelulla. Aikaisemmin urheilutaustani keskittyi pitkälti saliharjoitteluun, spinningiin/pyöräilyyn sekä kausittaiseen juoksuun ilman suurempia tavoitteita. Alun perin ajatus oli löytää triathlonista harrastus, joka tasapainottaisi sosiaali- ja terveysalan henkilöstöpalvelualan hallinnollista työtä. Melko nopeasti harrastus lähti niin sanotusti laukalle muuttuen elämäntavaksi ja tavoitehakuiseksi urheiluksi. Arki on pitkälti työn ja triathlonin tasapainottelua yhdessä mieheni kanssa (joka viihtyy onneksi myös triathlonin parissa).

Vuoden 2021 onnistumisia olivat muun muassa perusmatkan Suomenmestaruus sekä kovatasoisen Ironman 70.3 EM-kisan AG-sija 5. 2021 pääkisan oli tarkoitus olla Ironman 70.3 MM-kilpailut, mutta matkustusrajoitusten vuoksi ei ollut mahdollista matkustaa kisapaikalle Utahiin, USA:han. MM-kisojen kariutuessa muodostui myös päätös osallistua ensimmäiselle täysmatkalle Kööpenhaminaan. Kisa meni loistavasti 10 tunnin rajalla jääden 4:ksi, harmittavat 40 sekuntia palkintosijasta. Kuitenkin ”palkintona” sain lunastaa tiketin vuoden 2022 Ironman World Championshipeihin Konalle, Hawai´ille. 2021 kaudelle on edessä vielä täysimatka Cozumelilla.

Matleena Livson

Ensimmäinen yhteydenottoni seuraan oli jo vuonna 2004. Tiedustelin silloin mahdollisuutta harrastaa duathlonia. Sain ystävällisen vastauksen ja kutsun tulla mukaan – ja kokeilemaan vaikka ihan triathloniakin. Silloin vielä rohkeus ei riittänyt avovesiin asti ja muutenkin kestävyysjuoksu oli ykköslajini. Kun sitten selkävaivojen myötä juoksun rinnalle ja päälajiksikin tuli vähitellen maantiepyöräily, ajatus triathlonista heräsi uudelleen. 2016 menin alkukesästä avovesiuintikurssille ja ilokseni huomasin märkäpuvulla uimisen olevan paljon allasuintia sujuvampaa. Pian olinkin jo Kuusijärven sprintin kilpakuntosarjan lähtöviivalla – ja triathlon vei mennessään!

Triathlon on antanut minulle valtavan paljon liikkumisen ja uuden oppimisen iloa, uusia ystäviä ja monipuolisen tavan pysyä hyvässä kunnossa. Vaikka näillä kilometreillä jo vähän haasteita kropassa onkin, lajin monipuolisuus takaa treenin jatkuvuuden: aina voi tehdä jotain! Meidän seurassa ja lajin parissa muutenkin on mielestäni tosi kannustava ilmapiiri ja äärimmäisen kivoja ihmisiä mukana. Nautin treenien ja tapahtumien hyvästä fiiliksestä.

Kauden kilpailuohjelma rakentui HelTri cupin ja SM-kisojen ympärille. Pitkästä aikaa osallistuin pariin juoksukisaankin. Menestys on ollut hyvää, jos sitä mittaa mitaleiden määrällä. Mutta ehkä tärkeimpänä itselleni kaudesta jäi jonkinlaisen rentouden ja mielekkyyden palaaminen myös kisaamiseen. Vielä eivät ole startit täynnä 🙂 .

Ensi vuonna toivon olevani lokakuussa vihdoinkin Konalla täysmatkan viivalla. Paikan sain jo 2020 Tallinnasta, mutta koronan vuoksi kilpailua on jouduttu siirtämään jo parikin kertaa. Varsinaisia aika- tai sijoitustavoitteita tuohon kisaan minulla ei ole: tärkeintä on viedä matka läpi vaativissa olosuhteissa. Tulevaisuuden tavoitteet liittyvät ennen kaikkea ehjiin treenikausiin ja siihen, että rakas harrastus voi jatkua vielä pitkään. Kestotavoitteenani säilyy varmasti se, että kehittyisin vuosi vuodelta pikkuisen taitavammaksi uimariksi.

Mikael Myllymäki

Aloitin lajin parissa vasta muutama vuosi sitten ’eläköidyttyäni’ maantiepyöräilystä ja vuonna 2022 alkaa 6. kauteni triathlonissa. Liikkuminen on ollut minulla aina tärkeässä roolissa elämässäni – pienenä futiskentillä, juniorivuosina hieman vakavammin pyöräilyssä ja nyt vanhoilla pohjilla naksua rennommalla panostuksella myös uiden ja juosten. Kisaaminen muodostaa aina muutaman kohokohdan kesääni ja oikeastaan perusarki ilman tavoitteellista treenaamista tuntuisi vähän oudolta. Kisaamiseni painottuu nykyään etenkin puolimatkoille – näillä pohjilla jalat loppuvat maratonissa kesken, mutta lyhemmissä kisoissa matka tuntuu jäävän lyhyeksi! Etenkin Heltrin sprintit Kuusijärvellä mahtuvat myös kesäisin aina mieluusti ohjelmaan. Tulevina kausina haluan jatkaa inkrementaalista uinnin ja juoksun kehittämistä samalla kun säilytän aerobisen pohjani. Ja loppujen lopuksi – kuten moni muukin triathlonisti – säilyttää rakentavan tasapainon urheilun ja muun elämän välillä.

Markku Poikolainen

Triathlonharrastukseni alkoi suoraan kilpaillen, kesäkuun alussa 2014 Vantaan Triathlonin perusmatkalla. Olin ollut kiinnostunut lajista jo muutaman vuoden, mutta epävarmuus omasta uinnista oli siirtänyt aloitusta. Koska olin jo talvella kisaan ilmoittautunut, niin uinnille oli vielä tehtävä jotain ja huhti-/toukokuussa kävinkin 8 kerran vapaauinnin tekniikkakurssin. Kisa läheni, mutta mites pyörä…? Omalla mankelilla en kilpasarjaan halunnut lähteä ja en myöskään ollut aikaisemmin maantiepyörällä ajanut, joten päädyin vuokraamaan maantiepyörän viikkoa ennen kisaa hakeakseni siihen tuntumaa. Mutta vielä puuttui märkäpuku, joten sen ostin 2 päivää ennen kisaa ja ensimmäisen avovesiuinnin tein kisan uintilämpässä. Noh… tähän harrastukseen voi tulla myös muulla tavalla mukaan, esim. Helsinki Triathlonin valmennuksen ja/tai triathlonkoulujen kautta. Oma startti ja kokemus oli kuitenkin sen verran positiivinen ja harrastus jatkui myös tulevina kesinä 1 perusmatka/vuosi tahtiin.

Triathlon antaa minulle mahdollisuuden haastaa itseäni fyysisesti ja nykyään se ruokkii myös kilpailullista puolta itsessäni. Se antaa myös sosiaalisen ympäristön vaikkakin kyseessä on yksilöurheilulaji. Sosiaalinen ympäristö tulee mm. HelTRI:n yhteislenkkien, treenivuorojen, seurailtojen, leirien ja kisaviikonloppujen muodossa. Sosiaalinen ympäristö ei rajoitu kuitenkaan omaan seuraan, vaan uusia tuttuja ja kavereita on tullut myös laajemmin lajin parista.

Itselle kilpaileminen on triathlonin suola ja nimenomaan se juhlapäivä, jota odotetaan ja jota varten harjoitellaan. Hurahdin lopullisesti triathloniin kesällä 2017 osallistumalla ensimmäistä kertaa puolimatkalle Joroisissa ja täysmatkalle Tahkolla. Tuolloin tavoitteena ei ollut muuta kuin kisata hyvä kisa puolikkaalla ja maaliinpääsy täpärillä. Tuohon aikaan vielä kuntoilin – tarkoittaa epäsäännöllisen säännöllistä lenkkeilyä, sekä fillarointia hybridi Tunturilla, kuntosalia ja harrastelätkää – en harjoitellut varsinaisesti triathlonia. Se näkyi myös uintimäärässä, sillä sekä Joroisilla, että Tahkolla tuplasin vuoden uintikilsat. Tahkolle olin ostanut myös ensimmäisen oman maantiepyörän. Kisakauden jälkeen olin päätöksen äärellä; haluanko tehdä perus-/puolimatkoja peruskuntoilijana vai aloittaa lajinomainen harjoittelu ja tehdä täysmatka toistamiseen paremmassa kunnossa (ja paremmalla ajalla).

Päätös oli kypsynyt ja talvella olin alkanut harjoittelemaan enemmän lajinomaisesti pyörää ja juoksua suunniteltujen harjoitusten avulla. Kevättalvella 2018 liityin Helsinki Triathlonin jäseneksi ja ilmoittauduin seuran uintitreeniryhmiin loppukevääksi. Kesällä oli jälleen kivasti kisoja, sisältäen mm. Lahden ja Joroisten puolimatkan kisat. Syksyllä tein myös toisen täydenmatkan – jälleen Tahkolla – 1,5 tuntia paremmalla ajalla kuin vuotta aikaisemmin. Pienellä harjoittelun suunnittelulla olin edistynyt paljon ja se sytytti kipinän – tai paremminkin liekin – joten syksyllä kauden jälkeen olin jälleen päätöksen äärellä ja mietin mitä tältä harrastukselta haluan. Päätös oli panostaa lajiin vielä enemmän ja sen seurauksena aloin ottamaan kestävyysurheilusta ja -harjoittelusta enemmän selvää. Harjoittelusta alkoi tulla suunniteltua, säännönmukaista ja nousujohteista.

Vuodesta 2019 tuli aivan erityinen vuosi siihen saakka. Syksyllä aloitin käymään seuran juoksutreeneissä, uskaltauduin seuraavan tason uintikursseille ja keväällä olin seuran kevätleirillä Mallorcalla ensimmäistä kertaa pyöräilemässä vuoristossa. Olin myös ilmoittautunut ensimmäiselle Ironmanille ulkomaille …tai siis kahdelle. Kisakalenterissa oli kotimaan kisojen lisäksi Ironman Nizza kesäkuussa ja Barcelona lokakuussa. Harjoittelu oli tuottanut jälleen tulosta ja kisoissa saavutetut ajat olivat parantuneet vuoden takaisesta.

Kesällä 2020 en päässyt mittaamaan kuntoa puoli- tai täysmatkalla ja kilpailut jäivät loppukesän sprinttiin ja perusmatkan kisaan. Niillä tulokset oli jämähtänyt edellisvuoden tasolle, mutta kuntotestit näytti, että myös oikeita asioita oli tullut tehtyä harjoittelussa. Pientä viilausta siis tarvittiin ja teinkin muutoksia seuraavan talven harjoitteluun. Suoritin talven aikana myös Suomen Triathlonliiton tason 1 valmentajakoulutuksen tarkoituksena hakea lisää tietämystä harjoittelusta.

Viime kesä (2021) oli ensimmäinen kesä jolloin tiesin olevani siinä kunnossa, että hyvänä päivänä ei olla kaukana kärjestä. Olen saanut harjoitella koko ”triathlonurani” nousujohteisesti ilman isoja loukkaantumisia. Viime kesän SM-kisojen sijoitukset olivat 5. (perusmatka) ja 2x 6. (puolikas ja täpäri) jääden perusmatkalla vain 39 sekunnin päähän SM-pronssista. IM Tahkon kilpailusta tuli ikimuistoinen, sillä kilpailussa saavutettu 9. sija toi myös paikan Ironman World Championship -kilpailuihin Hawaijin Konalle lokakuulle 2022.

Lähivuosien tavoitteena on urheilla sillä tasolla, että (SM-)kisoihin lähdetään hakemaan mitalia ja vähintään top 5 sijoitusta. Vuosi 2023 tulee olemaan erityinen Suomessa, sillä järjestetäänhän Lahdessa IM 70.3 maailmanmestaruuskilpailut. Tavoitteena on pärjätä karsintakilpailu(i)ssa siten, että saan lunastettua paikan noihin kisoihin. Unelmien täyttymys olisi kisata samana vuonna toistamiseen Konalla. Dream big. Anything is possible. Nähdään treeneissä, yhteislenkeillä ja kisoissa.

Jaa tämä: