Helsinki Triathlonin edustusurheilija: Laura Heinonen, Ag 35-39, 3.sija, 9:43:01
Suomessa oli kylmää, synkkää ja sateista, kun marraskuun puolivälissä pakkailin kisavarusteita sekä fillaria pyörälaukkuun ja suuntasimme pienellä porukalla kohti kuuman kosteaa Meksikoa. Kauden viimeinen kisa, pitkään odotettu Ironman Cozumel, oli tarkoitus kisata viikkoa myöhemmin. Meksiko kohteena on itselleni entuudestaan tuttu ja Cozumelin täysmatka on ollut pitkään haaveissa. Ilmoittautuminenkin tehtiin vuosi sitten. Kesän kisat päättyivät elokuussa IM Köpenhaminaan, joten kisojen väliin jäi 13 viikkoa. Treenejä oli tehty syksyn aikana toki myös sisällä trainerillä ja juoksumatolla, mutta mahdollisimman usein tein pitkät pyöräilyt ja juoksut ulkona vaihtelevissa sääolosuhteissa. Suomen marraskuinen sää poikkesi täysin siitä, mitä kisassa oli luvassa ja ihanteellista olisikin päästä totuttautumaan lämpöön paljon aikaisemmin, mutta tällä kertaa viikko sai riittää. Joka tapauksessa pohjoismaista tulevalle ilmasto, pitkä kisakausi ja kisan ajankohtana on haasteellinen. Cozumelin sää on hyvin kostea, lämmin ja sateita riitti kisaviikollakin joka päivälle.
Syksyiseen tapaan reissuun lähtöä varjosti myös flunssa (koronatesti negatiivinen), mutta onneksi lämpöön päästessä oireet jo hellittivät ja ehdin treenata viimeistelytreenit vielä paikan päällä. On todella hyödyllistä saada tutustua etukäteen kisareittiin ja paikkoihin. Viikon aikana ehdimme tehdä useamman pyörätreenin, jolloin saarta kiertävä kisassakin ajettava 60km lenkki tuli hyvin tutuksi. Edeltävän viikon aikana se kierrettiin yhteensä 3 kertaa. Samalla sai tuntumaa Cozumelin paljon puhutuista rajuista tuulista, jotka olivat todellakin maineensa veroisia. Ei jäänyt epäselväksi, miksi kisassa oli levykiekkokielto. Juoksua ei enää paljoa kerrytetä kisaviikolla, mutta kauniisiin uintiolosuhteisiin saatiin tuntumaa kisa-alueen lähellä, vaikka itse radalle emme lähteneetkään. Ravitsemus ja kisatankkaaminen saattavat aiheuttaa haasteita ulkomailla. Onneksi hotellivalintamme (Cozumel Palace) oli varsin onnistunut ja ruokailut sujuivat hyvin. Lähellä oli supermarket, josta saimme muut tarvittavat juomat ja hiilihydraatit kotoota tuomiemme urheilujuomien ja energioiden lisäksi. Kisan maalialueelle (ja T2) ei ollut matkaan kuin n. 200 metriä
Ilmoittautumisen kävimme tekemässä torstaina kisan ollessa sunnuntaina. Covid-tilanteen vuoksi Meksikossa piti käyttää julkisilla paikoilla maskia ja lisäksi julkisiin tiloihin mennessä mitattiin iholta lämpö. Lisäksi jokaisen oli otettava käsidesiä. Huolimatta oliko koronarokotettu vai ei, jokaisella tuli olla ilmoittautumisen yhteydessä näyttää negatiivinen koronatestitulos. Testin saaminen oli tehty todella helpoksi ja onnistui useimmissa hotelleissa (ilman lisähintaa). Ihmismäärän rajoittamiseksi ilmoittautuminen oli porrastettu. Kisaan oli ilmoittautunut 2800 kilpailijaa 55 eri maasta sisältäen pro-sarjat. Tänä vuonna tapahtuma oli huomattavasti suositumpi verrattuna aikaisempiin vuosiin, jolloin kilpailijoita oli ollut noin 700-1700. Jo rekisteröinnissä kävi ilmi, että vapaaehtoisista juuri kukaan ei puhunut englantia, mikä aiheutti pieniä kommunikaatio-ongelmia tulevina päivinä oman espanjantaidonkin ollessa hieman ruosteessa.
Kisaa edeltävänä päivänä tutustuimme aiempaa pikaista käyntiä paremmin vaihtopaikkoihin. Veimme aamulla T2:n varusteet paikoilleen suuren ostoskeskuksen parkkihalliin, joka toimi vaihtoalueena. Pyörän osalta Cozumelin kostea ja lauantain sateinen sää (=kaatosade) aiheutti päänvaivaa valmisteluihin, sillä mikään ei kuivu ja pyörään ei myöskään halunnut hiekkaa tai muuta ennen kisaa. Siksi pitkän harkinnan jälkeen otimme taksin T1:lle ja saimme jätettyä pyörät lähes puhtaina/kuivina telineisiin. Perinteisistä kielloista huolimatta moni oli peittänyt pyörää sateelta, ja sitä ei selkeästi kukaan valvonut. Mekin siksi laitoimme muovisäkkiä vetokoneiston suojaksi, jotta aamulla olisi edes jotain ketjuöljyistä jäljellä. Pyörään tulevat juomat sekä energiat veimme vasta kisa-aamuna.
Kisa-aamuna herätys soi aamuneljän maissa. Hotelli oli järjestänyt meille kilpailijoille varhaisen aamiaisen. Aamiaisen jälkeen tavarat kasaan, ulos kaatosateeseen ja kello viiden aikaan kohti T1:stä. T1:ssä juomat ja energiat pyörään, viimeiset tsekkaukset ja vielä bussikuljetuksella starttipaikalle. Cozumelilla 3,8 kilometrin uinti on yhdensuuntainen, joten startti on eri paikasta. Mahdollisuutta uintiverkkaan ei ollut, mutta vedestä sai nauttia eri tavalla sateen edelleen jatkuessa. Lämpimien vesien vuoksi kisassa on märkäpukukielto. Tämä oli otettu huomioon jo syksyn treeneissä. Uinti Cozumelilla on todella upea, sillä vesi on turkoosia ja kirkasta. Virtaukset voivat olla todella voimakkaita ja suunnat voivat vaihdella nopeasti jopa kisan aikana. Kisapäivänä virtaukset olivat varsin suotuisat. Muutoinkin uinti tuntui todella hyvältä ja oli onnistunut ajalla 51 minuuttia ja 51 sekuntia.
T1:llä pikaisesti sipaisu aurinkorasvaa suojaksi ja onnistuneella vaihdolla nopeasti pyörän päälle. Rankkasateet jatkuivat edelleen, ajoittain tauoten hetkeksi. Tuntien sateiden seurauksena teille alkoi kertyä paikoitellen valtavia vesilammikoita. Kisan jälkeen kuulin joidenkin kilpailijoiden nähneen lammikoissa kaloja. Sää asetti haasteita, sillä sadekuurojen vuoksi ei tahdo huomata, kuinka kuumaa ja kosteaa onkaan. Pidin kuitenkin suunnitelmasta kiinni ja nautin energiaa, suolaa ja nestettä etukäteen lasketun Excelin mukaisesti. Myöhemmin kävi ilmi, ettei suunniteltu reilu suolamäärä siltikään riittänyt. Treenien perusteella myös tiesin, kuinka voimakkaita Cozumelin vastatuulet voivat pahimmillaan olla. Kisapäivänäkin tuuli, mutta kuitenkin hieman maltillisemmin, kuin mitä oli edeltävällä viikolla nähty. Pyöräreitti oli kolme vajaa kolme kierrosta ja matkaa kertyi tässä kisassa 182km aikaan 4:49.
T2:lle saapuessani nopeasti pyörä telineeseen, juoksukengät jalkaan ja ennalta suunnitellusti bajamajan kautta kohti juoksurataa. Tässä vaiheessa sateet loppuivatkin kuin seinään ja loppukisan saimme nauttia kuumasta ja kosteasta säästä auringon kera. Ei niin yhtään pisaraa vettä enää, kun sitä olisi kaivannut! Juoksin maratonin ensimmäisen puolikkaan varsin kevyesti, olo oli hyvä huolimatta hetken heikotuksesta pyöräilyssä, askel oli kevyt. Puolikas täyttyi hyvällä ajalla 1:46 ja olin alku puoliskolla oman sarjan nopein. Ehdin jo mielessäni laskea tavoiteaikaa, voisiko mennä jopa 9:20. Mutta muistetaanpa, miten täysmatka toimii. Anything is possible. Ja sieltä se tuli. Se kuuluisa seinä. Cozumelissa on totuttu huomattavasti pienempiin kilpailijamääriin ja Covidia silmällä pitäen juomahuoltoon oli tehty poikkeuksellisia (heikkoja) ratkaisuja. Mitään suihkuja tai mahdollisuuksia oikeasti viilentää elimistöä ei ollut. Ainoa vesi tarjoiltiin desin muovipusseissa, jotka olisi pitänyt avata hampailla. Pussukat osoittautuivat vaikeaksi avata ja hyödyntää, puhumattakaan epähygieenisyydestä. Gatoradea onneksi sai pulloissa ja pullo kulkikin tiiviisti mukana. Todennäköisesti elimistön kuumeneminen, nestevaje ja jopa ahkerasta suolan ottamisesta huolimatta suolatasapainon järkkyminen alkoivat näkyä. Elimistön nestetasapainon pettäminen näkyi erittäin voimakkaana turvotuksena, diureesina ja loppupuolikkaan vauhdissa. Maratonaikaan (3:53) alkoi tulla minuutteja kävelyn ja juoksun vuorotellessa. Lopussa olin sen verran puhki, ettei maalisuoralle löytynyt loppukiriä tai juoksuaskelta. Putosin lopun aikana sijalta 2. sijalle 3.
Maaliin ajalla 9:43:01. Fiilikset olivat alkuun ristiriitaiset. Toisaalta olin pettynyt lopun hyytymiseen. Toisaalta Meksikon olosuhteissa olin silti erittäin tyytyväinen aikaan ja sijaani. Kovista olosuhteista ovat puhuneet myös pro-sarjalaiset, muun muassa Frankfurtissa voittanut Patrik Nilsson, joka keskeytti Cozumelilla kropan mennessä sekaisin vaativissa olosuhteissa. Kisassa oli ennätysmäärä osallistujia ja erittäin kova taso, esimerkiksi oman sarjani voittaja on hiljattain siirtynyt pro-sarjasta agegroupiin. Kisasta pikaisesti syömään, kylpyyn ja takaisin maalialueelle vastaanottamaan muita!
Kisan jälkeen off-season aloitettiin loman merkeissä. Palautuminen kisasta on sujunut todella hyvin. Kisan jälkeen suurimpana merkkinä kisasta olivat turvotukset, jalkojen rakot ja kisapuvusta jääneet haavat. Lihaksisto sen sijaan aloitti toipumisen hyvin.
Entä mitä seuraavaksi? Off-seasonin jälkeen katse siintää kaudessa 2022. Kisakausi starttaa toukokuussa Lissabonista ja päättyy World Championship:iin Konalla lokakuussa. Konan tiketin ansaitsin jo syksyllä Kööpenhaminasta. Cozumelilta tarjolla ollutta St. Georgen MM-kisapaikkaa keväälle en ottanut vastaan, koska sponsorien puutteessa jo nykyiset kisat keventävät lompakkoa aikalailla.
Cozumel toimi itselleni myös hyvänä treenikisana ensi syksyn Konaa ajatellen. Oppien kannalta suolan saannin ja kehon viilentämisen tärkeyttä ei voi edelleenkään aliarvioida trooppisessa säässä. Ja opin kantapään kautta, että se iskee pahimmin vasta maratonilla.
