Sunnuntaina 5.6.2016 saimme sekä surullisia että iloisia uutisia.
Liisa Lilja kaatui rajusti Vantaa Triathlon- kilpailussa Vantaaalla. Pyörän teknisen vian takia Liisa törmäsi kaistanjakajaan kaatuen vaihtoalueen käännöksen edessä. Kaatumisen jälkeen tajuttomana olleen Liisan leuka murtui ja kasvoihin tuli useita tikkausta vaatineita haavoja. ”Olin aika pitkään siinä tajuttomana, eikä vielä voi sanoa varmasti että kaikki on kunnossa. Ensin kuunnellaan se ja sen jälkeen tehdään valmentajan kanssa päätöksiä, että mitä tehdään, Lilja valotti kisakauden jatkumista Ylen uutisille (http://yle.fi/urheilu/3-8932552). ”Maailmancupin kilpailuihin toki lähdetään, jos se vain suinkin on mahdollista”, kertoi voimakastahtoinen Liisa kuitenkin puhelinhaastattelussa toiminnanjohtaja Pasi Raatikaiselle sairaalasta.
Iloisella rintamalla Kim Harju sijoittui Sveitsin Ironmanin puolimatkalla ammattilaissarjassa sijalle 15 ajalla 4:22:22. Kylmissä olosuhteissa käyty kilpailu oli kovatasoinen. Voitajan Nils Frommholdin aika 3:50:38 on huima. Suomalaisista paras oli yhdeksänneksi sijoittunut Darby Thomas ajalla 4:05:17. Suomeen palattuaan Kim jatkaa heltriläisten ohjausta ja valmennusta entistä kokeneempana triathlonistina.
Toivotamme Liisalle nopeaa paranemista ja Kimille hyviä kisoja kuluvaan kauteen.
+Pasi Raatikainen