Helsinki Triathlonille on valittu tälle vuodelle kuusi edustusurheilijaa. Edustusurheilijoiden toivotaan toimivan hyvinä esikuvina seuramme harrastajille ja innostavan omalla esimerkillään myös uusia harrastajia mukaan seuraan.
Rasmus Hellman (s. 2003) on entinen jääkiekkoilija ja hän siirtyi triathlonin pariin vasta muutama vuosi sitten. Rasmuksesta on hyvää vauhtia kehittymässä kovatasoinen menijä tulevien vuosien triathlonkisoihin. Rasmus kertoo itsestään seuravasti:
Aloitin triathlonin syksyllä 2023, kiinnostukseni triathlonia kohtaan syttyi samana kesänä kun harjoittelin maratonia varten. Ennen triathlonia harrastin pitkän jääkiekkoa ja kävin aktiivisesti kuntosalilla, joten säännöllinen harjoittelu on ollut osa elämääni jo pitkään.
Ensimmäinen vuosi triathlonin parissa on opettanut minulle paljon kestävyysharjoittelusta sekä itseni ylittämisestä. Pääsin viime vuona kisaamaan sprintissä, perus- ja puolimatkalla, mistä puolimatka oli ehdottomasti oma suosikki.
Tämän kauden suunnitelma seuraakin hyvin samaa kaavaa, alkukesästä HelTri cupin kilpailuja, HCRD puolimaraton, perusmatka vantaalla sekä puolimatka Joroisissa ja Turussa. Tämän kauden tavoitteena on parantaa omia aikoja sekä katsoa mihin rahkeet riittää puolimatkan SM-kisoissa.
Triathlonin ohella opiskelen toista vuotta Hankenin kauppiksessa sekä teen töitä jääkiekkotuomarina.
Odotan innolla tulevaa kisakautta ja on hienoa päästä toimimaan seuran edustusurheilijana. Nähdään treeneissä!
-Rasmus