Vuosi on kulunut nopeasti ja seuran edustusurheilijoiden kausi lähenee loppuaan. Marras-joulukuussa julkaisemme vuoden 2025 edustusurheilijoiden sarjan viimeiset blogikirjoitukset. Saamme kuulla erilaisia tarinoita mm. siitä, minkälaisia oppeja edustusurheilijamme ovat saaneet kuluneesta kaudesta.
Tässä Marjo Kekin kirjoitus:
Tämä triathlonvuosi oli kohdallani kovin erilainen. Nilkan massiivisen rasitusvamman johdosta juoksu loppui maaliskuussa kuin seinään. Nyt juoksutaukoa on ollut seitsemän kuukautta. Näin ollen koko kauden kisat jäivät kisaamatta. Kisa kerrallaan jouduin perumaan niitä.
Pää ei meinannut tuota kestää, kun juoksu on aina ollut minulle se helpoin laji triathlonissa. Triathlonkuplasta erkaantuminen otti koville.
Juoksutauon aikana kuntosalitreeni tuli vihdoin minulle tutuksi ja jopa mielekkääksi. Pakon kautta, koska nilkkaa piti varovaisesti kuntouttaa. Onneksi nilkkavamma salli pyöräilyn ja uinnin. Gravel-pyöräily onkin ollut tämän kauden mielekkäin treeni.
Tällä hetkellä ilo on ylimmillään, kun pystyn varovaisesti tassutellen juoksemaan n. 3-6 km lenkkejä. Juoksukunto on luonnollisesti kadonnut taivaan tuuliin. Juoksu onkin lähinnä kävely-juoksu yhdistelmää.
Mitä tästä kaikesta olen oppinut? Nilkan kuntoutusprosessin aikana on ollut pakko hyväksyä se, että minulla on sellainen nilkka, joka ei kestä liiallista juoksurasitusta. Tämän asian kanssa minun pitää elää loppuelämäni.
Triathlonvuosiani ajatellessani huomaan sen jakaantuvan kolmeen periodiin. Ensin aloitin harrastemielessä, jolloin kisoja oli satunnaisesti. Toisessa periodissa innostuin kisaamisesta ja nimenomaan pitemmillä matkoilla. Tuolloin kuvaan tuli tavoitteellinen treenaaminen treeniohjelman mukaisesti. Nyt on alkamassa kolmas periodi, jossa palaan harrastetriathloniin. Kuuntelen kohoani…nilkkaani ja harrastan triathlonia.
Oma tilanteeni on se, että työpäiväni yläkoulun kotitalousopettajana on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita (raskasta sekä fyysisesti että henkisesti). Näin ollen harrastuksen pitää mukautua työtilanteeseen ja muuhun elämään. Jonkin aikaa taisi kohdallani olla, että triathlon muodostui liian vakavaksi. Ja treenimäärien kasvaessa keho kertoi, että nyt tuli liikaa treeniä. Kun ikää tulee, niin keho ei kestä enää niinkuin nuorempana. Tavoite siis on, että liikunta tuo terveyttä eikä vie sitä.
Ensi vuoden unelmat ovat pikkuruisia triathlonin suhteen. Ehkä osallistun joihinkin kisoihin tai sitten en. Se kuitenkin on varmaa, että jatkossakin harrastan triathlonia. Nyt en enää niin hampaat irvessä vaan enemmän nautiskellen. Ja se suuri unelma on, että tällä kaudella pääsen osallistumaan Hel Trin-cupin duathlon kiitotiehen.
Huh helpotus….nuppi kesti kuitenkin täydellisen juoksutauon. Palaan triathlonin pariin siis himpun verran fiksumpana….
Nähdään HelTri-Gaalassa! Parhaassa seurassa on hyvä treenata ja juhlia! -Marjo
