Kirjoittaja on Helsinki Triathlonin edustusurheilija Mikael Myllymäki, joka sijoittui hienosti Tahkon Ironman kisan yhteydessä käydyssä täydenmatkan SM-kilpailussa oman ikäryhmänsä M25-29 hopealle kokonaisajalla 9:54:26.
Kisa-aamu valkeni aurinkoisena ja pirteänä Tahkolla. Ilmassa oli hetki rauhaa ennen myrskyä. Yllätyksekseni koronaviruksen jo kertaalleen lykkäämässä Suomen ensimmäisessä täysmatkan Ironman-kisassa oli noin puolet starttaajista ulkomailta, joka myös näkyi positiivisesti kisapaikan katukuvassa. Ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua. Matkana oli tuttuun tapaan 3.8km uinti, 180km pyöräilyä ja 42.2km juoksua. Monen kisaajan mielessä varmasti oli käynyt myös päivän sääennuste ja osuuko illaksi luvattu ukkonen kohdalle pyöräilyn vai vasta maratonin aikana.
Paukku kajahti Finlandia-hymnin säestämänä ja triathlonistimassa alkoi valumaan määrätietoisesti täydelliseen Tahkonlahteen. Omaan muistiraitaan ei perinteiseen tyyliin jäänyt seuraavan tunnin ja kahden minuutin ajalta muuta kuin väkinäisen rentoa pärskimistä, vaikkakin toinen puolikas reitistä tuli mukavasti peesatessa. Vedestä noustessani ihmisjoukko oli siirtynyt järven päähän vaihtoalueelle ja meininki T1:ssä oli sen mukainen.
Tahkon pyöräreitti halkaisi kaunista pelto- ja metsämaisemaan kahdella edestakaisella kierroksella. Pro-sarjan hämmästyttävän tiivistä kärkikolmikon junaa lukuunottamatta reitillä oli hyvin tilaa ja pyörällä oli helppo löytää sopiva rytmi. Itselläni 37kmph tavoitevauhti ylittyi nätisti myötätuulessa ja piti hieman laskuvoittoisessa vastatuuliosuudessa ensimmäisen kierroksen, mutta kuten lyhyt analyysi kisan jälkeen vahvisti, lähestyvä ukkonen vaikutti hidastaneen aikalailla kautta linjan toisen puolikkaan kierrosaikoja kymmenellä minuutilla. Ensimmäiset sadepisarat napsahtivat terävästi kypärään viimeisiä kilometrejä takaisin vaihtoalueelle lasketellessa.
Ja siitä se sade sitten alkoikin. Loppupäivän vettä tuli välillä vähän rauhallisemmin ja välillä ihan huolella. Kuten pitemmissä kisoissa aina, juoksu alkoi lähes tyhjällä radalla ja reitin takaosilla varsin seesteisessä tunnelmassa. Eiköhän meillä kaikilla ollut tavoitteena sama asia näin alkuun: pitää vauhti kurissa ja pitää huolta kaloreista. Koska uintini oli pysynyt hyvin kasassa ja pyöräilykin tuntui vahvalta, tavoitetahdissani oli lähes 30min ’bufferia’ inhorealistiseen 5min/km matkavauhtiin päästäkseni 10h rajan alle.
Neljästi kierrettävä kiemurainen juoksureitti täyttyi ajanmittaan kilpailijoista, ja etenkin maalin läheisyydessä oli periksiantamattomasta ukkosesta huolimatta aina todella hyvä tunnelma. Energiat tyhjentävä matka ja kylmä sade vaati iltapäivän mittaan uhrinsa, mutta enemmistö kisaajista selvästi onnistui sinnikkäästi painamaan eteenpäin. Suomalaiset ovat sitkeää porukkaa. Maalissa olikin kaikille foliopeitto tarjolla (toppatakki ja pipo ’street wear’ -pussissa ei tälläkään kertaa ollut liioittelua…), eikä kukaan ollut päässyt tänään helpolla.
Muutamia tunteja myöhemmin pyörääni vaihtoalueelta hakiessani näin kisan todelliset sankarit. Ne urheilijat, jotka vielä 15 tunnin kohdalla kiersivät kylmässä, pimeässä kaatosateessa reittiä olivat minulle tämän viikonlopun todelliset teräsmiehet ja -naiset.