Aloitin triathlon urani melko myöhään, päälle 40-vuotiaana. Olen entinen ratajuoksija. Olen voittanut useita Suomen mestaruuksia sekä 800m:llä että 1500m:llä. Kilpailin silloin nimellä Tytti Reho. Vuonna 2021 Sara Kuivisto rikkoi 23 vuotta vanhan halli Suomen ennätykseni. Lehdissä ennätystäni sanottiin muisnaisjäänteeksi, joten nuorekas olohan siitä tuli 🙂 Kilpauran jälkeen en ymmärtänyt miksi joku kuntoilee ilman tavoitetta ja kaikki urheilu jäi yli 10 vuodeksi.
Reilu 10 vuotta sitten innostuin pyöräilystä kuntoilu mielessä ja ostin maantiepyörän. Tuolla vanhalla alumiinipyörällä olen polkenut kisatkin tähän asti, viime viikolla ostin uuden!
Lähdin jossain vaiheessa kokeilemaan Kiskoon ja rakastuin lajiin saman tien. Silloinkin oli jalkavammat päällä ja juoksuosuuden taisin kävellä. Mutta laji vei mennessään! Uinti minulla loksahti aika nopeasti kohdalleen. Veikkaan, että 16 vuoden nuoruuden balettiharrastuksella on vaikutusta, jonkinlainen vartalonhallinta jäänyt siitä lajista.
Olen voittanut 2019 ikäsarjani Suomen mestaruuden olympiamatkalla, mutta nälkä kasvoi ja siirryin kilpasarjaan. Tuo kyseinen kilpailu oli vasta elämäni toinen olympiamatka. Valmentajanani on ollut nyt muutaman vuoden Kaisa Sali. Aivan huippu tyyppi!!
Ikää on siis jo 46 vuotta joten ikäni puolesta annan jonkin verran tasoitusta kilpakumppaneihin nähden kilpasarjassa. Mutta pidän haasteista!
Sprintti-ja olympiamatkassa kiehtoo lajin nopeus. Koko ajan mennään täysillä ja virheisiin ei ole varaa. Suosittelen kokeilemaan näitä matkoja harjoitusmielessä, jos et ole vielä kokeillut. Hauskaa painaa täysillä ja hetken päästä ollaan jo maalissa!
Kilpasarjassa ollut mitali tavoitteena jo useamman vuoden mutta jatkuvat, eri jalkavaivat pistävät kapuloita rattaisiin. Paras sijoitukseni kilpasarjan SM kisoissa on ollut olympiamatkalla kolmas, mutta U23 ollessa samassa lähdössä, niin olin kisan neljäs. Joten lähellä palkintokoroketta on käyty!
Vammat ovat opettaneet paljon. Välillä olen tirauttanut kyyneleet suihkussa mutta sitten todennut, että ei tässä itku auta. Pitää miettiä, Mitä NYT voin tehdä! Ja tehdä se hyvin. Tälläkin hetkellä pohje vaivaa ja edelliset kunnon juoksuaskeleet on otettu syksyllä. En murehdi näitä, teen sen mitä voin ja uskon, että juoksukunto tulee nopeasti jos vain paikat kestävät.
Ensi kesälle tavoite on tehdä sellainen suoritus, että maalissa ei harmita. Tuntisin, että nyt tein sen mikä minusta irtoaa. Toki se mitali olisi mahtava, mutta yllätys se olisi.
Tarkoitus on kilpailla kilpasarjassa vielä kesä 2023 ja sitten siirtyä enemmän harrastajaksi ikäsarjoihin ja kokeilla sekä puolikasta että täysmatkaa. Voi kuitenkin olla että anon kotona lupaa vielä vuodesta kilpasarjassa 😉
Urheilu vaatii uhrauksia, mutta se myös antaa niin paljon! Aina silloin tällöin treenin jälkeen miettii, että kumpa jokaisella ihmisellä olisi elämässä edes viiden minuutin hetki viikossa mistä hän saa yhtä paljon energiaa ja hyvää fiilistä, kun minä (ja sinä!) treenaamisesta.
Olen tutustunut treeneissä huipputyyppeihin ja kohdannut kisoissa aivan mahtavaa yhteishenkeä – vaikka keskenämme kilpailemmekin! Kyllä se on yksi päivän kohokohta, kun saa vetää treenikamat päälle ja bonusta fiiliksen saa, jos sykemittari on vielä märkä päivän ekasta treenistä!
Nähdään treeneissä ja kesällä mennään lujaa, eikö!
Tytti
