Edustusurheilijoidemme kisakausi on päättynyt ja julkaisemme tässä blogissa Aavan, Laurin, Tytin ja Markun mietteitä ja tunnelmia kesäkauden kilpailuista. Kauden päättymisen jälkeen on hyvä miettiä, miten rakentaa seuraavaa harjoituskautta. Edustusurheilijamme kertovat myös tulevasta harjoittelustaan.
Lauri Krapf:
Kesäni kisasuunnitelmaan kuului HelTri Cup -osakilpailujen lisäksi Vantaan SM-sprintti sekä ensimmäinen puolimatka Turun SM kisassa. Kesäkauden alussa fokus oli sprinttimatkassa, ja valmistelu alkoi hyvin kevään HelTri Cup -kilpailuilla ja pitkällä hyvällä treeniputkella. Harmillisesti flunssa kuitenkin iski juuri ennen Vantaan kisaa, ja ennen kisaa minulla oli vain kolme oireetonta päivää.
Kilpailin ensimmäistä kertaa Vantaalla SM U23/Elite sarjassa eli peesivapaassa lähdössä. Tavoitteena oli päästä mukaan hyvään pyöräporukkaan ja sen kautta nähdä mihin voimat riittää. Varmaan juuri sairastelun vuoksi jo uintiosuus vei voimia paljon, joten jouduin pyöräilemään yksin suurimman osan matkaa. Juoksuosuudella sain ohitettua muutaman kilpailijan, mutta muuten henkilökohtainen kisa jäi aika vaisuksi. Illan SM- viesti oli sen sijaan todella mukava kokemus. Oli hienoa päästä kisaamaan huippujoukkueen kanssa.
Vantaan kisan jälkeen alkoi puolimatkaan valmistava treenikausi. Kesäkuu ja heinäkuu kuluivat nopeasti välillä kandidaatin tutkielmaa kirjoittaessa ja pitkiä pyörä- ja juoksulenkkejä tehden. Kesä- ja heinäkuussa kilometrejä kertyi kivasti: uintia 33 km, pyöräilyä 713 km ja juoksua 417 km. Pyöräkilometrejä kertyi paljon enemmän kuin viime vuonna ja se oli itsellä myös tavoitteena. Juoksukilometrejä kertyi myös aika paljon, joten siihen nähden pyöräilyä olisi voinut olla jopa vielä enemmän.
Turun SM-puolimatka sujui hyvin ja pääsin tavoitteisiin. Lähin tavoittelemaan suunnilleen 4h 45min – 5h aikaa siten, että uintiin (1.9km) kuluisi alle 30min, pyörään noin 2h 40min – 3h ja juoksuun noin 1h 35min. Pyöräosuuden aika oli itselle suurin arvoitus, sillä pidemmällä matkalla tasaisen vauhdin pitäminen TT-asennossa ajaen oli itselle vielä uutta.
Kisasuoritus onnistui erittäin hyvin ja olen todella tyytyväinen tulokseen ja omaan suoritukseen. Uinti sujui hyvin ilman ongelmia. Uinti tuntui vahvalta, eikä se rasittanut liikaa. Aurajoessa oli yllättävän miellyttävä uida. Pyörän päällä löytyi heti mukava rytmi, kun pääsi moottoritielle ajamaan. Pystyin ylläpitämään n. 37 km/h keskivauhtia, jolla pääsin helposti alittamaan oman tavoiteajan. Juoksu oli raskas, kuten oletinkin. Koska kisapäivä oli yllättävän lämmin, niin pysähdyin lähes jokaisella juottopisteellä. Oma kello näytti koko ajan liian hidasta juoksuvauhtia, joten se vaikutti omaan strategiaan ja se oli henkisesti aika raskasta. Loppujen lopuksi juoksu sujui kuitenkin hyvin ilman pahempia kramppeja. Kisan loppuaika oli 4h 33min, ja se riitti oman ikäsarjan (18-29v.) voittoon.
Kesän aikana kävin muutamissa Heltri Cup -osakilpailussa: 2km avovesiuinnissa ja uudessa Eliminator -kisassa. Vahva suositus muillekin osallistua Eliminator -kisaan. Siinä pääsi hakemaan ihan erilaista hapotusta ja kilpailun tunnelmaa. Kiitos kaikille Heltri Cup vapaaehtoisille! Osakilpailut ovat olleet aina piristäviä treenikauden keskellä.
Jos jotain muuttaisin omasta kesäkaudesta, niin se olisi kisastarttien määrän lisääminen. Kisaaminen on aina hauskaa ja triathlonkausi on Suomessa lyhyt, joten siitä voisi ottaa enemmänkin irti. Tänä vuonna keskittyminen oli vahvasti omassa ensimmäisessä puolimatkassa, minkä takia ehkä hieman pelkäsin muiden kisojen vaikuttavan negatiivisesti valmistautumiseen. Vaikka ensi vuoden tavoitteet ovat vielä kokonaan auki, niin se on varmaa, että haluan kisata enemmän.
Artikkelikuva: OneVision – Vantaa Triathlon 2023