Helsinki Triathlonin edustusurheilijan Elsa Aronniemen (s. 2004) kesäkausi ei valitettavasti mennyt suunnitelmien mukaisesti. Elsa kertoo seuraavassa, mitä kaikkea hänelle sattui:
Tämä kisakausi oli täysin erilainen kuin mitä vielä keväällä ajattelin sen olevan. Kauden pääkisa piti olla Turun puolimatka ja tavoitteena olisi ollut parantaa omaa puolikkaan aikaa. Ennen kaikkea tavoitteenani oli ehjä ja onnistunut kisakausi, mutta tällä kertaa jäätiin kauas, harmillisesti hyvin kauas tästä tavoitteesta.
Koko alkukevään vaivannut vasemman säären kipu äityi hälyttävän pahaksi huhti-toukokuun vaihteessa. Päätin silloin jättää juoksun kokonaan pois treeniohjelmasta, ja odotella, josko kipu hellittäisi. Vaiva ei kuitenkaan tuntunut helpottavan pelkällä levolla. Vappuaattona kävin nappaamassa röntgenkuvan jalasta ajatellen, että voidaan ainakin sulkea pois rasitusmurtuman mahdollisuus. Kuvissa ei näkynyt mitään, joten elättelin toiveita siitä, että kesäkuun alussa pääsisin polkaisemaan kisakauden suunnitellusti käyntiin HelTri Cupissa Kuusijärvellä. Toisin kävi. Kipu ei helpottanut. Aina yhden väliin jääneen kisan jälkeen ajattelin, että kyllä varmaan seuraavaan jo pääsen. Ja sitten taas seuraavaan. Joka kerran jouduin pettymään, koska jalka ei ollut kisakunnossa. Lopulta en kilpaillut koko kesänä henkilökohtaisissa kisoissa laisinkaan lukuun ottamatta HelTri-Cupin toista Rykäsyä elokuun lopussa Oittaalla.
Hieman ennen juhannusta säärestä otettiin myös magneettikuvat, joista kävi ilmi, että sääriluu oli lähes kauttaaltaan turvoksissa, eli siinä oli rasitusmurtuman esiaste. Tieto oli tavallaan helpottava, sillä pääsin kuntouttamaan jalkaa paremmista lähtökohdista fysioterapeutin kanssa. Kärsivällisen kuntouttamisen, ja pitkän juoksutauon myötä kipu sääressä alkoi viimein helpottaa. Lopulta se katosi kokonaan ja epäonnistuneen kauden loppuun valoa toi elokuun lopussa HelTri-Cupin Rykäsy, jossa vihdoin pääsin itsekin viivalle. Kisaaminen tuntui uskomattoman hyvältä ja olin oikeastaan ehtinyt jo melkein unohtaa, miten hienolta tuntuu juosta maaliviivan yli. Huonosta säästä huolimatta kisassa oli tosi hyvä tunnelma ja järjestelyt olivat mitä mainioimmat.
Pääsin kesäkuun lopussa osallistumaan Lahden Ironmanin joukkueviestiin, jossa tein joukkueemme uintiosuuden. Se olikin elämäni hurjin uinti, koska aallot olivat isommat kuin osasin etukäteen odottaa. Meidän joukkueemme sijoittui sekaviestisarjan neljänneksi upealla ja ehjällä suorituksella. Hyvä me!
Kesällä olen nauttinut pitkistä pyörälenkeistä ja upeista uintikeleistä. Pidin koko elokuun taukoa ohjelman mukaisesta harjoittelusta ja tein treenejä ainoastaan omaa fiilistä kuunnellen. Tämä johtui siitä, että elokuun alussa minusta tuntui siltä, että olin yhtäkkiä ihan loppu. Tajusin, että pieni hengähdystauko oli paikallaan, koska todentotta, jatkuvat pettymykset ja latautuminen kesän kisoja varten, joihin en sitten kuitenkaan päässyt osallistumaan, kuormittavat minua valtavasti. Elokuun kevyempi tahti teki todella hyvää kropalle ja mielelle.
Nyt syyskuun alussa koen, että olen palautunut. Minulla on nyt erittäin vahva ja jaksavainen olo. Säärivamma ja sen kuntouttaminen olivat todella opettavaisia kokemuksia ja ensi kautta varten minulla on parempi tuntuma siitä, mitä pitää tehdä toisin, että vastaavilta tilanteilta vältytään. Odotan innolla, mitä kaikkea syksyn treenit tuovat tullessaan. Tästä on hyvä suunnata fokus kohti seuraavaa kisakautta!
Treeni-iloa syksyyn!
Elsa
