HelTriläiset nauttivat talviliikunnasta

Helsinki Triathlonin toiminta jatkuu helmikuussa etämoodissa. Etäharjoituksia on tarjolla runsaasti. Otamme uusia jäseniä mukaan valmennusryhmiin myös kesken kauden, jos ryhmässä on tilaa.  Valmennusryhmissämme osallistujat valmentajan tuen ja harjoitusohjelman sekä osallistumisoikeudet seuran järjestämiin etätreeneihin (uintikuivikset, spinning, juoksu, kehonhuolto, fysiikka). Odotamme innolla, että pääsemme keväämmällä taas yhteisharjoituksiin. Vaikka seuran puolesta emme tällä hetkellä saa järjestää yhteistreenejä, niin…

Lapset ja nuoret pääsevät harjoittelemaan vakiovuoroille

Lasten ja nuorten harrastustoiminta aloitetaan sisätiloissa seurojen vuoroilla 1.2. alkaen. Lasten ja nuorten triathlonkoulut ovat harjoitelleet tammikuussa 3 kertaa viikossa ulkona ja ensi viikosta lähtien päästään normaaliin harjoitusrytmiin ja omille hallivuoroille. Lapset ja nuoret harjoittelevat keskiviikkoisin ja lauantaisin uintia Jakomäen uimahallissa ja perjantaisin harjoitellaan juoksua, yleisurheilua tms. Liikuntamyllyssä. On tärkeää, että lapset ilmoittautuvat harjoituksiin etukäteen.…

Etäharjoittelu jatkuu aktiivisena tammikuussa

Tammikuun toimintaa – tervetuloa mukaan! Korona-ajan poikkeusjärjestelyt jatkuvat koko tammikuun ajan. Toimintamme tapahtuu etäohjauksella. Odotamme kuukauden lopulla aluehallintoviraston ja pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätöstä harrastustoiminnan mahdollisesta jatkumisesta normaaliin tapaan helmikuussa. Käynnistämme uintiharjoitukset ja muut lähiohjaukset heti, kun se on mahdollista. Spinning-harjoitukset Liittymällä mukaan etäspinning-kausipaikalle saat osallistumisoikeuden kaikkiin kolmeen viikoittain pidettävään spinningharjoitukseen. Kaikki tunnit ohjataan Zoomin välityksellä. Triathlonkoulut,…

Hyvää joulua!

Helsinki Triathlon toivottaa oikein hyvää ja liikunnallista joulua & terveyttä ja innostusta tulevaan treenikauteen! Kevätkauden ilmoittautumiset ovat MyClubissa. Tervetuloa mukaan treenaamaan triathlonkouluhin, valmennusryhmiimme tai Endurance-treenaajaksi. Helsinki Triathlonissa treenit pyörivät hyvällä sykkeellä etänä heti tammikuun 2. päivästä alkaen. Toivottavasti pääsemme pian myös suosittuihin yhteistreeneihin. Helsinki Triathlon järjestää jäsenistölleen maksuttomia tapahtumia pitkin vuotta. Tässä tietoja alkuvuoden jäsentapahtumista…

helsinki triathlon

EasyTriathlon – uusi ryhmä aloittaa tammikuussa 2021

Helsinki Triathlon laajentaa treenivalikoimaansa! Tammikuussa aloittaa uusi harjoitusryhmämme, EASYTRIATHLON. EasyTriathlon -ryhmässä treenataan sopivan iisisti ja nautitaan kestävyysliikunnasta. Tässä ryhmässä ei oteta stressiä harjoittelumääristä ja tehoista. Ryhmä soveltuu aloittelijoille tai sellaisille harrastajille, jotka haluavat treenata iisisti, mutta säännöllisesti ja saada laadukasta ja asiantuntevaa valmennusta. Lue lisätietoja esitteestä 2021 kevät_EasyTriathlon Ilmoittaudu EasyTriathlon -ryhmään

HelTri Cup -kilpailusarjojen voittajat palkittiin

HelTri Cup -kilpailusarjan 2020 voittajat Vuoden 2020 sarjojen voittajat palkittiin virtuaalisesti kauden päättäjäisissä 3.12.2020. Päättäjäiset pidettiin poikkeuksellisesti Zoomin välityksellä. Helsinki Triathlon onnittelee kaikkia HelTri Cup -kilpailusarjaan osallistuneita kisaajia ja ikäsarjojen voittajia! Lasten sarjat: T 9-12 v. Minni Kovalainen P 9-12 v. Tuomas Lilja T 13-16 v. Katja Kettunen P 13-16 v. Anton Lüthje Nuoret, alle…