Kisakausi käynnissä

HelTriläiset olivat suurella joukolla kisaamassa Vantaa Triathlon -kilpailuissa 10.-11.6. Onnittelut hienoista kisasuorituksista! Helsinki Triathlonilla on myös oma kilpailusarja, HelTri Cup, jossa kisataan hyvällä sykkeellä seuramestaruudesta. Ikäsarjojen voittajat palkitaan vuosittain kauden päättäjäisissä. Seura järjestää vuoden 2023 aikana 9 osakilpailua. Kilpailusarja alkoi jo maaliskuussa ja viimeinen osakilpailu kisataan elokuun lopulla. HelTri Cup -kilpailuissa on hyvä treenata kisaamista,…

Triathlonin kesäkurssit

Helsinki Triathlonin suositut kesäkurssit starttaavat ensi viikolla, kesäkuun alussa. Triathlonkursseilla tasoryhmiä on valittavana kolme. Avovesiuinnissa tasoryhmiä on kaksi. Kurssit soveltuvat aloittelevista triathlonisteista jo kokeneille ja kovemmille menijöille. Kesäkuun treeneihin on mahdollista osallistua myös sarjakortilla. Sarjakortilla pääsee helposti seuran ohjattuihin treeneihin (uinti, pyöräily/sisäpyöräily, juoksu, fysiikka) ja kortti on voimassa 365 päivää. Sarjakortin hankinta edellyttää seuran jäsenyyttä.…

Triathlonista hyvä harrastus lapsille & nuorille

Helsinki Triathlon on järjestämässä Tutustu triathloniin -päivää eli triathlonin Alueleiripäivää Espoon Oittaalla lauantaina 27.5. klo 11-14.30. Leiripäivän ohjelma soveltuu hyvin n. 13-17 vuotiaille lapsille. Aikaisempaa lajikokemusta ei tarvita, kiinnostus monipuoliseen harrastukseen riittää. Tapahtuma on maksuton. Ilmoittaudu osallistujaksi tapahtumaan täällä. Tervetuloa!

Xtremetriathlon Nepal – Onnea Pekka Viita

Helsinki Triathlonin jäsen Pekka Viita (kuva) osallistui ystävänsä Esa Gustafssonin kanssa äärimmäisen haastavaan triathlonkilpailuun Nepalissa. Käytännössä kilpailu oli pelkkää xtremeä alusta loppuun. Uintiosuus tapahtui pimeässä, startti oli klo 04.00 aamuyöllä. Pyöräreitti oli todella haastava ja nousumetrejä oli PALJON. Reitti kulki pitkin huonokuntoisia teitä ja reitillä sai välillä väistellä jopa eläimiä ja muita esteitä. Juoksuosuus tapahtui…

Seura on paras!

Helsinki Triathlon ry on vuonna 1986 perustettu triathlonseura. Seuran toiminta ja harjoitustarjonta  on ammattimaistunut ja laajentunut huomattavasti seuran perustamisen ajoista. Seurassa on tällä hetkellä noin 600 jäsentä ja seura järjestää jäsenilleen viikoittain reilusti yli 30 harjoitusta eri puolilla pääkaupunkiseutua. Helsinki Triathlonin jäsenenä on helppoa ja edullista lähteä treenaamaan monipuolisesti eri lajeja. saat uusia triathlonista innostuneita…

Triathlonkesä – monipuolisia treenejä tulossa

Triathlonkesä 2023  Helsinki Triathlon järjestää kesäisin monipuolisia harjoituksia eri puolilla pääkaupunkiseutua. Kesäkursseille ovat tervetulleita triathlonista kiinnostuneet harrastajat. Seuran järjestämille kesäkursseille pääsee osallistumaan myös ilman seurajäsenyyttä. Luvassa on avovesiuintitreenejä, pitkiä pyörälenkkejä, yhdistelmätreenejä jne. eli kehittävää kestävyysharjoittelua ja sporttista menoa hyvällä fiiliksellä parhaassa seurassa, kivojen treenikavereiden ja ammattitaitoisten valmentajien kanssa. Tule mukaan hyvään porukkaan! Kesän harjoitukset on…